Kainuun ELY-keskus ylempänä oikeusistuinta

 Kainuun ELY-keskuksen johtaja sekä ELY:n ympäristöjohtaja on Kari Pääkkönen. Hänet nimitti vuonna 2007 ensin Kainuun ympäristökeskuksen johtajaksi silloinen pääministeri Matti Vanhanen, ja Ympäristökeskuksen tullessa osaksi ELY-keskusta pääministeri Mari Kiviniemi nimitti Pääkkösen ELY-keskuksen ylijohtajaksi.

Pääkkönen on virkavapaalla geologian tutkimuskeskuksesta. GTK:n tehtävä on edistää kaivosalaa. Juuri GTK kehitti Talvivaarassa käytössä olevan bioliuotusmenetelmän EU-rahoituksella. GTK:lla myös tiedettiin uraanin liukenevan bioliuotusmenetelmässä ja johtuvan kipsisakkaan.

ELY-oikeus

Ylityöllistymisen lisäksi vaikuttaisi siltä, että Suomen oikeusjärjestelmä on muuttunut viime vuosina Kainuun seudulla merkittävästi. Hallinto-oikeuden yläpuolelle on noussut ELY-keskus, joka pystyy kumoamaan hallinto-oikeuden antamat päätökset. Pitkien valitusprosessien avulla hallinto-oikeus voi jälleen kumota ELY-oikeuden päätökset, mutta ELY-keskukselle ei ole ongelma eikä mikään kumota sitten näitäkin hallinto-oikeuden päätöksiä myöntämällä poikkeuslupia.

Esimerkkeinä mainittakoon:

  1. Vuonna 2011 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (PSAVI) antoi Talvivaaralle luvan laskea prosessivedet kipsisakka-altaan ohi suoraan jälkikäsittelyyn. Talvivaara pyysi tätä, koska se pelkäsi neutraloitujen vesien saostuvan sakka-altaassa. Altaaseen oli johdettu avolouhoksesta tyhjennettyjä vesiä, eikä niitä oltu poistettu kipsisakka-altaasta ennen saostustoiminnan käynnistymistä. Altaassa oleva vesi oli Talvivaaran sanojen mukaan ”jonkin verran” liian hapanta ja metallipitoista lupaehtoihin nähden. Maaliskuussa 2012 Vaasan hallinto-oikeus kielsi prosessivesien laskun ohi kipsisakka-altaan. ELY-keskus kuitenkin antoi kesäkuussa 2012 poikkeusluvan prosessivesien johtamiseen loppuneutraloinnista suoraan jälkikäsittelyyn, siis kipsisakka-altaan ohi. Lupa oli määräaikainen vuoden 2012 loppuun asti. Poikkeuslupaa TV vaati poikkeuksellisen tilanteen perusteella (YSL §62), vaikka tilanne oli aivan sama kuin vuonna 2010 haetussa PSAVI-lupamenettelyssä: TV oli itse johtanut altaisiinsa neutraloimatonta, liian hapanta liuosta, joka saastuttaa loputkin altaaseen laskettavat vedet. ELY-keskus kuitenkin ohitti Vaasan hallinto-oikeuden. Maaliskuussa 2013 Vaasan hallinto-oikeus puolestaan kumosi ELY-keskuksen päätöksen, määräaikaisen luvan tosin jo umpeuduttua.

  1. Helmikuussa 2013 ELY-keskus antoi TV:lle luvan juoksuttaa 1,8 milj. kuutiota ylimääräisiä neutraloituja jätevesiä kaivospiirin ulkopuolelle kesäkuun loppuun mennessä. Päätöksestä valitettiin Vaasan hallinto-oikeuteen ja huhtikuun alussa oikeus antoi välipäätöksen, jossa se puolitti myönnetyn lisäjuoksutusmäärän 0,9 miljoonaan kuutioon ja määräsi, ettei juoksutus saa olla yli 7 % Kalliojoen virtaamasta. Vain muutama päivä oikeuden päätöksen jälkeen Talvivaaran kipsisakka-allas alkoi vuotaa neljännen kerran. Talvivaara ilmoitti, ettei sen ole mahdollista noudattaa oikeuden antamaa päätöstä. ELY-keskus myönsi poikkeusluvan juoksutuksille, jotka hallinto-oikeus oli juuri kieltänyt. Se palautti voimaan aiemmin itse antamansa päätöksen 1,8 miljoonan kuution lisäjuoksutuksista ja osoitti samalla olevansa Vaasan hallinto-oikeuden yläpuolella. Pitäisikö ELY-keskus haastaa taas oikeuteen? Ja antaisiko se sitten taas poikkeusluvan?

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Kommentoi / Leave a comment

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s