PELASTETAAN PYHÄJOKI – mielenosoitus la 17.5. Helsingissä

Pelastetaan PyhäjokiKokoontuminen Narinkkatorilla klo 13:45, lähtö klo 14  Ympäristöministeriölle Kasarmikadulle ja sieltä Rautatientorille.

Pro Hanhikivi ry puolustaa luonnonarvoiltaan ainutlaatuista Hanhikivenniemeä Fennovoiman ja Rosatomin ydinvoimalahanketta vastaan.

Yhdistyksen edustajat saapuvat vierailulle Helsinkiin ja haluamme osoittaa heille tukemme ja samalla vaadimme Suomen valtiota kunnioittamaan luonnonsuojelu-, metsä- ja vesilakia:

”Hanhikiven luontotyyppien kartoitus osoittaa, että Hanhikiven alue on aivan omaa luokkaansa uhanalaisten luontotyyppien monipuolisuudessa. Lähes koko niemen alue on tällaisten luontotyyppien kattama. Tämän lisäksi koko
niemi edustaa uhanalaisimpiin luontotyyppeihimme kuuluvaa maankohoamisrannikon metsien kehityssarjat -luontotyyppiä.”
– Pohjois-Pohjanmaan Ympäristökeskus 11/2009

Vaadimme, ettei Suomen hallitus ja eduskunta myönnä Fennovoiman hankkeelle uutta, täydennettyä periaatepäätöstä. Hanke ei ole yhteiskunnan kokonaisedun mukainen. Fennovoiman ja Rosatomin tulee perua ydinvoimalahankkeensa, joka edustaa vastuutonta ilmastopolitiikkaa sekä vanhentunutta, riskialtista energiantuotantoa sekä tuhoaisi korvaamattoman luontoalueen.

Ydinvoiman käytön arvaamattomuuden, vaarallisuuden ja ratkaisemattoman ydinjäteongelman tunnemme liiankin hyvin!

Tule ystävän kanssa mukaan ja tuo halutessasi oma kyltti tai banderolli! Myös puheet ja esitykset ovat tervetulleita.

Tapahtuma Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/1422447538023414/

Tietoa Hanhikiven alueesta
http://www.hanhikivi.net/niemi

Naiset Rauhan Puolesta -liike
http://naisetrauhanpuolesta.org

TURVA-verkosto
https://turvaverkosto.wordpress.com

Email: nrp at riseup piste net

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Kommentoi / Leave a comment

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s