Olli Tammilehto
Ukrainalainen pikkukaupunki Tshernobyl sijaitsee 83 kilometrin päässä Kiovasta lähellä Valko-Venäjän rajaa. Ennen vuotta 1986 harva ulkomaalainen tiesi sen olemassaolosta. Tuon kohtalokkaan vuoden jälkeen ’Tshernobyl’ on ympäri maailmaa tarkoittanut katastrofaalista ydinvoimalaonnettomuutta. Vuonna 2011 maailman pahimman ydinvoimalakatastrofin tittelistä alkoi kuitenkin vakavasti kilpailla Fukushima.
Tshernobylin onnettomuuden seuraukset olivat valtavat. Se esimerkiksi vaikutti merkittävästi Neuvostoliiton hajoamiseen – näin ainakin pääsihteeri Mihail Gorbatshov on itse väittänyt. Ydinvoimateollisuutta lähellä olevat piirit ja muut atomivoiman ystävät ovat kuitenkin kilvan vähätelleet onnettomuutta. Yhteiskunnalliset vaikutukset, yli 200 000 ihmisen evakuoinnit, 800 000 paikalle komennetun puhdistustyöntekijän kärsimykset ja miljoonien ympäri maailmaa asuneiden ihmisten pelko, tuska ja suru jätetään sivuun. Keskitytään esimerkiksi vain onnettomuudessa välittömästi kuolleisiin, joita virallisen tiedon mukaan ei ollut paljon: 28 kuoli akuuttiin säteilysairauteen onnettomuusvuonna ja parikymmentä sen jälkeen.
Usein esitetään myös teoreettinen arvio myöhemmin syöpään kuolleiden lukumäärästä: ydinvoiman käyttöä voimakkaasti edistävän Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) ja sen kanssa virallisesti liittoutuneen Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan kymmenien vuosien kuluessa Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä syöpään voi kuolla onnettomuuden seurauksena korkeintaan noin 9000 ihmistä. Tätä lukua vähätellään kuitenkin sillä, että muista syistä syöpään kuolee moninkertainen määrä ihmisiä ja siksi lisäys ikään kuin hukkuu tilastoihin. Lisäksi myönnetään, että saastuneilta alueilta on löytynyt poikkeuksellisen paljon kilpirauhassyöpää niiden ihmisten keskuudessa, jotka olivat lapsia onnettomuuden aikana. Leikkauksilla ja lääkkeillä nämä uhrit uskotaan kuitenkin pystyttävän pitämään hengissä.
Tietoa tuhon keskeltä
Pahiten saastuneilla alueilla liikkuneilla on kuitenkin aivan toinen kuva: ihmisten etenkin lasten terveyden heikkenemisen on huomannut selvästi. Alueiden asukkaat kärsivät suhteettoman paljon mitä erilaisimmista vakavista terveysongelmista. Saastuneimmilta alueilta oli vaikea löytää yhtään tervettä lasta. Näiden arkihavaintojen innoittamina sadat, etupäässä ukrainalaiset, valkovenäläiset ja venäläiset tutkijat alkoivat onnettomuuden jälkeen tehdä vertailututkimuksia sairauksien esiintymisestä saastuneilla ja vähemmän saastuneilla alueilla. Vähitellen syntyi valtava tutkimusaineisto, joka käsittää yli 30 000 julkaisua.
Professori ja Venäjän tiedeakatemian biologijäsen Aleksej Jablokov, Valko-Venäjän säteilyturvainstituutin johtaja Aleksej Nesterenko ja Valko-Venäjän tiedeakatemian ydinteknologiainstituutin entinen johtaja, professori Vasilij Nesterenko kirjoittivat 2000-luvun lopulla laajan yhteenvedon näistä tutkimuksista. Se ilmestyi englanniksi vuonna 2009 nimellä ”Chernobyl: Consequences of the Catastrophe for People and the Environment” (Tshernobyl: katastrofin seuraukset ihmisille ja ympäristölle). Kirjan kustansi New Yorkin tiedeakatemia, ja se on nyttemmin vapaasti ladattavissa internetistä.
Kirja on kauheaa luettavaa. Siinä siteeratut tutkimukset osoittavat sairauksien sairauksien perään lisääntyneen pahimmilla laskeuma-alueilla. Esimerkiksi 10 vuotta onnettomuuden jälkeen verta muodostavien elinten sairauden olivat Ukrainan saastuneilla alueilla 2,4 kertaa yleisempiä kuin muualla maassa. Vuonna 1995 sydän- ja verisuonitaudit olivat kolme kertaa yleisempiä Valko-Venäjän saastuneilla alueilla ja evakuoitujen keskuudessa kuin muualla maassa. Puhdistustöihin osallistuneiden keskuudessa hengenvaaralliset sydäntaudit lisääntyivät vuodesta 1992 vuoteen 1997 22,1% samanaikaisesti kun muun Valko-Venäjän väestön keskuudessa ne lisääntyivät 2,5 %.
Myös umpieritysrauhasten sairauksista kuten sokeritaudista kärsivien määrä kasvoi. Kuusi vuotta onnettomuuden jälkeen umpieritysrauhasten sairauden olivat kolme kertaa yleisempiä Valko-Venäjän saastuneilla alueilla kuin muualla. Pahasti saastuneilla alueilla 50-60 % lapsista kärsii jostain kilpirauhasen sairaudesta.
Tshernobylin saastuttamilla alueilla säteilyn on havaittu heikentäneen immuunijärjestelmää ja sitä kautta vastuskykyä monenlaisia tauteja vastaan. Puhutaan yleisesti Tshernobyl-AIDSista. Ukrainassa immuunitoiminnan vajavaisuus havaittiin 44 % lapsista, jotka olivat saaneet kohdussa poikkeuksellisen paljon säteilyä kahtena onnettomuuden jälkeisenä vuonna. Kontrolliryhmällä vajavaisuutta oli 28 %:lla. Tästä ja muista syistä monet tartuntataudit ovat lisääntyneet. Esimerkiksi vuonna 1995 virusten, bakteerien ja loisten levittämät taudit olivat Ukrainan saastuneimmilla alueilla viisi kertaa yleisempiä kuin vähemmän saastuneilla. Vielä vuonna 1988 alueet eivät eronneet tautien yleisyyden suhteen.
Tartuntoihin liittymättömät hengityselinten sairaudetkin lisääntyivät onnettomuuden seurauksena. Esimerkiksi Valko-Venäjällä kolmen vuoden kuluttua onnettomuudesta hengityselinten sairauden olivat pahimmin saastuneiden alueiden lapsilla 3,5 kertaa yleisempiä kuin vähemmän saastuneilla.
Radioaktiiviset aineet ovat vahingoittaneet myös munuaisia, virtsateitä ja sukuelimiä. Esimerkiksi Valko-Venäjän saastuneimmilla alueilla onnettomuuden jälkeen syntyneillä tytöillä on sukuelinten häiriötä viisi kertaa ja pojilla kolme kertaa enemmän kuin vähemmän saastuneilla alueilla. Nuorten miesten impotenssi korreloi saastumisen määrän kanssa.
Säteily on vahingoittanut myös ihmisten lihaksia ja luustoa. Saastuneella alueella Ukrainassa on esimerkiksi syntynyt lapsia, joilla ei ole käytännöllisesti katsoen ollut lainkaan luustoa. Tällaisia ihmisten ”meduusalapsia” on tavattu aiemmin ainoastaan Marshall-saarilla 1950-luvun ydinkokeiden jälkeen.
Hermosto ja aistielimetkään eivät ole säästyneet radioaktiivisten aineiden kynsistä. Esimerkiksi Ukrainassa hermojärjestelmän heikkous ja autonomisen hermoston häiriöt olivat viisi kertaa yleisempiä evakuoitujen lapsilla kuin maassa keskimäärin. Venäjällä havaittiin 16-17-vuotiaiden lyhytkestoisen muistin ja tarkkaavaisuushäiriöiden korreloivan radioaktiivisen laskeuman voimakkuuden kanssa. Valko-Venäjällä silmälinssin sumentumista havaittiin 24,6 % säteilylle altistuneista lapsista. Kontrolliryhmällä vastaava osuus oli vain 2,9 %.
Myös ruoansulatuselimistön sairaudet ovat lisääntyneet. Esimerkiksi Valko-Venäjällä mahakatarri oli vuonna 1996 saastuneimmilla alueilla jopa kolme kertaa yleisempää kuin vähemmän saastuneilla alueilla. Ukrainan saastuneilla alueiden lapsilla mahan limakalvon rappeuma oli viisi kertaa yleisempää kuin kontrolliryhmällä.
On myös tutkimuksia, jotka osoittavat ihosairauksien lisääntyneen. Puhdistustyöntekijöiden ihosairaudet yleistyivät onnettomuutta seuranneiden kuuden vuoden aikana 16-kertaisesti.
Syöpä valloillaan
Ydinvoiman ystävienkin myöntäminen kilpirauhassyöpien lisäksi monet muut syövät ovat lisääntyneet. Esimerkiksi Venäjällä Brjanskin alueen saastuneimmissa osissa oli yhdeksän vuotta onnettomuuden jälkeen kaikenlaisia syöpiä väestömäärään suhteutettuna 2,7 kertaa enemmän kuin muissa osissa.
Leukemiaa eli verisyöpää ilmeni todennäköisesti tavallista enemmän onnettomuuden jälkeisinä kolmena ensimmäisenä vuotena, mutta tällöin niiden kirjaaminen rekistereihin oli kiellettyä. Myöhemmistä tapauksista on saatu tutkimusaineistoa. Ukrainan saastuneimmissa osissa vuonna 1986 syntyneillä lapsilla oli 3-10 vuotta onnettomuuden jälkeen kolme kertaa enemmän leukemiaa kuin vähemmän saastuneissa osissa.
Valko-Venäjällä havaittiin 1990-luvun puolessa välissä, että keuhkosyöpää oli evakuoitujen keskuudessa neljä kertaa enemmän kuin maassa keskimäärin. Voimakkaasti saastuneella Gomelin alueella sisäelin-, paksusuoli-, rinta-, virtsarakko-, munuais- ja keuhkosyöpä lisääntyivät selvästi ja niiden esiintymistiheys korreloi Tshernobylin saastelaskeuman voimakkuuden kanssa.
Säteily lisäsi myös mutaatioita perintötekijöissä. Esimerkiksi Downin oireyhtymä lisääntyi Valko-Venäjän 17 saastuneimmassa piirikunnassa 49 % vuosina 1987-88. Säteilyä saaneiden vanhempien lapset ovat monien tutkimusten mukaan sairaampia kuin muut. Säteilytetyille isille vuosina 2000-2005 syntyneistä lapsista vain 2,5-9,2 % oli käytännöllisesti katsoen terveitä, kun kontrolliryhmän lapsista terveitä oli 18,6-24,6 %.
Radioaktiiviset aineet vahingoittivat myös sikiöitä ja siksi synnynnäisesti epämuodostuneiden lasten määrä kasvoi. Ukrainan saastuneimmilla alueilla epämuodostuneiden vastasyntyneiden osuus on 2,8 kertaa suurempi kuin vähemmän kärsineillä alueilla. Esimerkiksi liikasormisuus, sisäelinten ja raajojen epämuodostumat, jalattomuus ja kädettömyys sekä hidaskasvuisuus ovat lisääntyneet merkittävästi.
Kaiken kaikkiaan ihmisten, varsinkin lasten kunto on heikentynyt ratkaisevasti. Esimerkiksi Ukrainan saastuneilla alueilla kroonisesti sairaiden lasten osuus aikavälillä 1986-2003 kasvoi 8,4 %:sta 77,8 %:iin samanaikaisesti kun onnettomuuden pahimmilta vaikutuksilta säästyneillä alueilla tämä osuus pysyi suunnilleen samana. Vuosina 1995-1998 Venäjän Brjanskin alueen saastuneissa piirikunnissa rekisteröityjä tauteja sairastavien lasten osuus oli 1,5-3,5 kertaa suurempi kuin Brjanskin alueella keskimäärin. Säteilytetyissä ihmisissä ilmeni kaikenlaisia ennenaikaiseen ikääntymiseen liittyviä oireita. Venäjällä ja Valko-Venäjällä heidän havaittiin olevan biologisesti 7-9 vuotta ikäisiään vanhempia.
Monet näistä sairauksista ovat johtaneet myös kuolemaan. Laajan tutkimusaineiston perusteella kirjan tekijät päätyvät arvioon, jonka mukaan Tshernobyl on jo tappanut useita satoja tuhansia ihmisiä entisen Neuvostoliiton alueella. Muualla pohjoisella pallonpuoliskolla on voinut kuolla vielä enemmän ihmisiä. Tähän yllättävään tulokseen Jablokov ja kumppanit päätyvät, siksi että muualla säteilylle altistuneita ihmisiä on monin verroin enemmän. Yleisesti hyväksytyn näkemyksen mukaan ei ole vaaratonta säteilyannosta: pienten säteilyannosten todennäköisyys tappaa joku tietty ihminen on vain pienempi kuin suurten. Mutta suuressa populaatiossa näitä säteilyloton voittajia on paljon.
Viralliset väistöliikkeet
Kirja antaa siis aivan erilaisen kuvan Tshernobylin vaarallisuudesta kuin mitä ydinvoiman käyttöön sitoutuneet organisaatiot esittävät. Itse asiassa jos Jablokovin ja Nesterenkojen yhteenveto Tshernobyl-tutkimuksista hyväksyttäisiin virallisesti, olisi hyvin vaikea perustella ydinvoiman käytön jatkamista. Niinpä vaikka useat länsieurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset säteilyasiantuntijat ovat suhtautuneet kirjaan myönteisesti, ydinvoiman ystävät ovat arvostelleet kirjaa ankarasti. Tämä arvostelu on joskus saanut lähes rasistisen sävyn: eihän kirjaan voi luottaa, koska tutkimusten tekijät ovat venäläisiä, valkovenäläisiä ja ukrainalaisia.
Yksi usein toistuva arvostelu on se, että Neuvostoliiton viimeisinä vuosina ja hajonneesta valtakunnasta itsenäistyneiden osien ensimmäisinä vuosina olosuhteet olivat kurjat ja kaikenlaisia sairauksia esiintyi paljon. Lukuisissa kirjassa viitatuissa tutkimuksissa verrataan kuitenkin samankaltaisia entisen Neuvostoliiton osia keskenään. Vaikka kurjuus oli suurin piirtein samanlaista, sairauksia esiintyi selvästi tai aivan ratkaisevasti enemmän siellä, missä Tshernobyl-laskeuma oli voimakkainta.
Toinen yleinen vähättelytapa on väittää, että mahdolliset sairausoireet johtuvatkin säteilypelosta eivätkä säteilystä: tilanteen aiheuttama stressi johtaa sairastavuuden kasvuun. Ydinvoimaloiden rakentajien sijasta syypäitä ovatkin siis ydinvoiman vastustajat ja tiedotusvälineet, jotka levittävät säteilypelkoa. Ydinystävien kannalta niin mukava selitys kaatuu kuitenkin siihen, että se vaatisi tuekseen olettamuksen ihmisten ja eläinten välisen kommunikaatiokuilun ylittämisestä: nimittäin lukuisten kirjassa siteerattujen tutkimusten mukaan myös Tshernobylin saastuttamien alueiden eläimet kärsivät samoista sairauksista kuin ihmiset ja populaatioiden lukumäärät ovat pienentyneet selvästi. Esimerkiksi metsälintujen lajisto on köyhtynyt ja niiden määrät ovat vähentyneet yli 50 % saastuneilla alueilla. Russorasisteille kerrottakoon, että tämän tutkimuksen kuten monet vastaavat on tehnyt länsieurooppalainen tutkijaryhmä ja se on ilmestynyt arvostetussa vertaisarvioidussa tieteellisessä aikakauslehdessä Biology Letters of the Royal Society.
Tieteellisimmin orientoituneilla ydinystävillä on takataskussaan vielä yksi väistöliike: he kuittaavat lähes kaikki Tshernobyl-tutkimukset epätieteellisiksi, koska niissä ei kerrota uhrien saamia säteilyannoksia. Tämä on vähän samanlainen valetieteellinen argumentti, kuin jos joku väittäisi kaikkien ennen vuotta 1946 tehtyjen tutkimusten olevan epätieteellisiä, koska niiden tekemisessä ei ole käytetty tietokoneita. Useimpien Tshernobylin uhrien kohdalla säteilyannosten määrittäminen on monesta syystä mahdotonta. Ensinnäkin Neuvostoliitto julisti heti onnettomuuden jälkeen tiedot ihmisten terveydestä ja säteilyarvoista salaisiksi. Niitä sai julkaista vasta yli kolme vuotta onnettomuuden jälkeen. Lisäksi sikäli kuin jonkinlaisia annosmittauksia tehtiin puhdistustyöntekijöiden keskuudessa, myöhemmät tutkimukset osoittavat niiden olleen täysin epäluotettavia.
Toiseksi ensimmäisinä onnettomuuden jälkeisinä päivinä ilmassa oli runsaasti lyhytikäisiä mutta voimakkaasti säteileviä radioaktiivisia aineita, joiden mittauksia ei tehty ollenkaan. Niistä Neuvostoliitossa ja myös sen ulkopuolella on saattanut aiheutua suuria säteilyannoksia.
Kolmanneksi vaikka kaikkien radioaktiivisten aineiden määrät eri alueilla ja eri aikoina olisivat tarkasti tiedossa, olisi lähes mahdotonta laskea ihmisten saamaa kokonaisannosta: Olisi tiedettävä kaikkien aineiden käyttäytyminen erilaisissa luontotyypeissä, erilaisilla viljelysmailla ja erilaisissa ravintokasveissa ja -eläimissä. Olisi myös tiedettävä, miten ilmasta, ruoasta ja iholta tulevat radioaktiiviset hiukkaset käyttäytyvät erilaisissa ihmiskehoissa. Sen lisäksi olisi oltava yksiselitteinen tapa laskea eri ruumiinosiin tai niiden joihinkin soluihin kertyvät säteilyannokset yhteen. Suurinta osaa näistä tiedoista meillä ei ole Tshernobylin laskeuma-alueelta eikä juuri mistään muualtakaan.
Ylipäänsä koko säteilyannoksen käsite on kyseenalainen silloin kun kyse on ihmisruumiin sisälle joutuneiden radioaktiivisten aineiden säteilyvaikutuksista. Annoksen tietämisen vaatimus on vähän sama kuin hylättäisiin kaikki DDT:n vaikutuksia koskevat tutkimukset sillä perustella, että niitä ei voi mitata samalla vaarallisuusasteikolla kuin puukonlyöntien vaikutuksia.
Virallisten tutkijoiden penseys Tshernobyl-tutkimuksia kohtaan muistuttaa paljon katolista kirkkoa lähellä olevia filosofien ja matemaatikkojen suhtautumista Galilein kaukoputkellaan löytämiin Jupiterin kuihin: oppineet eivät suostuneet edes katsomaan kaukoputkeen. Kansainvälisen atomienergiajärjestön agendan nielleet säteilytutkijat ikään kuin jo tietävät säteilyn vaikutukset eikä heidän tarvitse perehtyä laskeuma-alueen ihmisten kärsimyksiin. Kuitenkin Tshernobyl oli ensimmäinen suuri ydinvoimalaonnettomuus ja sen säteilyvaikutus oli hyvin erilainen ja monessa suhteessa pahempi ja pitkäaikaisempi kuin esimerkiksi Hiroshiman atomipommin, jonka vaikutusten tutkimiseen virallinen säteilytieto on paljolti pohjautunut.
Jokaisen ihmisten terveyden ydinvoiman käyttömahdollisuuksien edelle asettavan ihmisen pitäisi tuntea suurta kiitollisuutta entisen Neuvostoliiton alueella toimineita tutkijoita kohtaan. Aineellisesti niukoissa ja poliittisesti ja terveydellisesti vaarallisissa oloissa he tekivät uhrautuvaa työtä ydinvoiman todellisten vaikutusten selvittämiseksi.
Olli Tammilehto
TURVA-verkosto 